Millaisia asioita netissä pitää ottaa huomioon, että voit varmistaa yksityisyytesi? Monet ihmiset täyttävät erilaisia tietojaan netissä erilaisiin kilpailuihin ja somessa erilaisiin haasteisiin. Olet saattanut huomata jopa poliisin informoivan omilla somekanavillaan varoituksia ettei ole turvallista kertoa netissä ihan kaikkea itsestään. Jos olet hakemassa vaikkapa passia eikä sinulla ole minkäänlaista henkilöllisyystodistusta, poliisi kyselee sinulta laajasti erilaisia turvakysymyksiä, joilla he varmistavat henkilöllisyytesi. Jos olet kertonut sosiaalisen median haasteissa kaikki menneet asuinkaupunkisi ja äitisi tyttönimen sekä monta muuta asiaa, voidaan näitä helposti käyttää erilaisissa virallisissakin asioissa identiteettivarkauksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että joku voi antamiesi tietojen perusteella esiintyä sinuna. Ei kuulosta mukavalta vai mitä?
Tietoturva
Suomessa vietetään perinteistä Tietoturvapäivää vuosittain helmikuun kahdeksantena päivänä. Suomessa päivä on laajentunut kokonaiseksi viikoksi. Päivää vietetään myös yli 60 muussa maassa. Tapahtuman teema vaihtelee vuosittain, mutta aiheet koskevat aina tietoturvaa netissä. Päivän tarkoitus on muistuttaa juuri omien tietojen jakamisesta sosiaalisessa mediassa ja muualla verkossa. Ketkä sitten kalastelevat tietoja verkossa? Mainostajat keräävät tietoja jokaisesta netinkäyttäjästä. Rikolliset ja vakoojat vaanivat myös verkossa ja yrittävät kerätä tietojasi epärehellisiin käyttötarkoituksiin.
Vinkkejä

Yksi hyvä keino yksityisyytesi varmistamiseen netissä on turvallinen selain. Tällaisia ovat avoimen lähdekoodin selaimet. Turvaa antaa myös se, että käytät useampia selaimia eli käytät aina tiettyjä palveluita tietyllä selaimella kuten Facebookia, Googlen palveluita ja yleistä selailua netissä. Evästeiden käytön estäminen on myös tehokas keino yksityisyytesi suojauksessa, mutta useat sivut vaativat evästeiden sallimisen, että pääset sivustolle eli tämä ei kaikissa tilanteissa ole varteenotettava vaihtoehto. Joissain selaimissa on erillinen toiminto, joka poistaa evästeet. Super Cookiet ohittavat evästeiden kiellon ja tallentavat ja välittävät tietoa käyttäjistä eteenpäin. Browser Fingerprint rakentaminen on mahdollista. Nämä antavat verkkosovelluksille virheellistä tietoa käyttäjästä eli luovat lumeprofiileja. Toisiin selaimiin voi hankkia lisäosan toteuttamaan näitä lumeprofiileja. Jos haluat yksityisyyttä verkkoselailuusi, on järkevää kirjautua ulos eri ohjelmista kuten Facebook ja Google. Silloin palvelut eivät voi kerätä digitaalista jalanjälkeäsi verkossa ainakaan niin helposti, kuin ne muuten voisivat. Kun olet kirjautunut ulos, sulje vielä selain ja avaa selain uudestaan. VPN on hyvä keino suojelemaan sijaintiasi verkossa. Sijaintisi voidaan jäljittää jopa satojen metrien tarkkuudella IP-osoitteesi avulla. VPN:n avulla voit muuttaa sijaintiasi vaikkapa eri mantereelle. Toisissa selaimissa on saatavana erillinen ladattava lisäosa suojaamaan käyttäjän IP-osoitetta. Voit käyttää myös hakukonetta, jonka perusideana ei ole tunnistaa käyttäjää. Käyttöjärjestelmän valinta vaikuttaa myös yksityisyytesi turvaamiseen netissä. Linux-käyttöjärjestelmä perustuu avoimeen lähdekoodiin ja onkin tehty suojaamaan käyttäjänsä tietoturvaa. Myös erilaiset pilvipalvelut keräävät käyttäjistään tietoja. Jos haluat mahdollisimman parhaan yksityisyyden suojan verkossa, on tehokkain suoja TOR verkko. Se on vaihtoehdoista epäkäytännöllisin ja aika hidas, mutta suojaa yksityisyytesi tehokkaasti.
Muita keinoja
Yksityisyytesi suojaamiseen verkossa on myös muita keinoja. Yksi helpoimmista tavoista on peittää tai irrottaa kamera tietokoneestasi. Käyttöjärjestelmistä voi rakentaa virtuaaliversioita. Tämä tarkoittaa, että toinen käyttöjärjestelmä asennetaan toisen käyttöjärjestelmän päälle. Selaimien lisäosat tarjoavat useita erilaisia mahdollisuuksia suojata yksityisyyttäsi verkossa ja niitä pääset lataamaan myös ilmaiseksi. Älypuhelimet ja muut laitteet keräävät myös tietojasi verkossa ja niiden sulkeminen on helpoin ratkaisu varmistaa yksityisyytesi verkossa. Varmasti jokainen meistä on huomannut, että puhuessamme jostain tietystä asiasta puhelimemme läheisyydessä, alamme yhtäkkiä saada mainoksia puhumastamme asiasta netissä.
Palvelut

Netissä on useita erilaisia asioita, joita voit tehdä ilman tietojesi luovuttamista verkossa. Erilaiset palvelut, joihin ei tarvitse rekisteröityä, mahdollistavat tekemisiä ja harrastuksia verkossa. Voit katsoa videoita ja lukea blogeja ilman, että sinun täytyy rekisteröityä palveluiden käyttäjäksi. Viihdepuolelta myöskään nettikasinot eivät vaadi rekisteröitymistä. Useat kasinot tarjoavat pelaajilleen tämän mahdollisuuden.
Verkossa useat tahot keräävät tietojasi ja tästä kirjoituksesta sait useita vinkkejä yksityisyytesi varmistamiseen verkossa. Perusasiat huomioimalla voit kuitenkin varmistaa yksityisyytesi verkossa. Näitä ovat salasanojen suojaukset, virustorjunta, käyttöjärjestelmä ja ohjelmistot ovat ajan tasalla. Esimerkiksi Google yhdistelee tietojasi eri palveluista ja kerää samoilla tunnuksilla tehdyistä kirjautumisista koostetta saaden paljon tietoa sinusta verkossa. Rikolliset taas tavoittelevat sähköpostiosoitteita, joilla voivat tilata sinun sähköpostiosoitteellasi tuotteita verkkokaupoista. Olemalla huolellinen vältät kuitenkin suurimman osan netin vaaroista.